Väistämätön valinta

Liikennevalokortit

Minulla on kirja, jonka nimi on Total Participation Techniques. Sen kannessa hymyilee alakouluikäisen näköisiä, pohtivia oppilaita kynät kädessä. Kirjoittajien Pérsida Himmelen ja William Himmelen tavoitteena on näyttää, miten oppitunneille voi luoda tilanteita, jotka edellyttävät jokaisen osallistumista. Kirjan luettuani löysin itseni kartonkilappujen keskeltä leikkailemasta ja liimailemasta liikennevalokortteja oppituntieni työvälineeksi.

Siitä on jo useampi vuosi. Se oli ennen kuin meillä oli koulussa toimiva nettiyhteys. Sanaa digiloikka ei oltu kai vielä keksitty. Niinpä en kirjautunut Kahootiin tai Socrativeen, vaan askartelin kolmen eri värisiä kortteja, joissa lukee  A, B, C  ja Oikein, Väärin, En osaa sanoa ja Kyllä, Ei, Osittain. Samoilla korteilla voi vastata useaan tehtävätyyppiin.

Säilytän kortteja korissa luokan sivupöydällä. Tässä jaksossa ne ovat olleet käytössä monta kertaa viikossa. Kursseilla joku opiskelijoista on tehnyt tunnin alkuun kertauskysymyksiä edellisen tunnin aiheesta. Vaihtoehdoista yksi on oikein ja toiset väärin. Korteilla opiskelijat näyttävät, mikä vaihtoehdoista on heidän mielestään oikea. Näen helposti, mitkä tehtävät ovat helppoja, mitkä vaikeampia ja sen, missä tehtävissä vastaukset jakaantuvat.

sean-z-541004-unsplash

En kuitenkaan askarrellut kortteja tällainen tavoite mielessäni.

Korttien avulla tunnilla voi tapahtua myös muita kiinnostavia asioita.

Itsearviointia

Kortit sopivat hyvin pienen kyselyn tai kartoituksen toteuttamiseen. Oppimisen taidot -kurssilla opiskelijat ottavat kantaa esimerkiksi siihen, millaisia opiskelumenelmiä he käyttävät, millainen motivaatio heillä on tai siihen, millaisia ajankäytön tottumuksia heillä on. Minulle muodostuu nopeasti tuntuma ryhmän tilanteesta kokonaisuutena ja oletan, että opiskelijat ovat pitäneet korteista osittain siksi, että hekin katselevat ympärilleen ja näkevät millaisia kokemuksia muilla on samasta asiasta.
Hyvin henkilökohtaisissa aiheissa Google Formsin tai Socrativen sallima nimettömyys toimii paremmin. Tuloksia voidaan tarkastella neutraalisti, tietämättä, kuka on vastannut mitäkin. Korttien edut ovat päinvastaiset. Voin pyytää opiskelijaa kertomaan lisää ja kommentoimaan korttivalintaansa.

Opitun kartoittamista

Korttien avulla voidaan ottaa kantaa väitteisiin tai etsiä oikeaa vastausta johonkin tehtävään. Jos tehtävät ovat helppoja, toteutuu nopea kertaaminen ja osaamisen varmistaminen. Jos tehtävät ovat vaativampia, opettaja saa nopeasti tietoa siitä, mitä on syytä kerrata.

Keskustelua

Minusta parhaita tehtäviä ovat kuitenkin ne, jotka jakavat mielipiteitä. Tällöin vastaukset luokassa jakaantuvat ja syntyy tilanne, jossa on varsin luontevaa kysyä perusteluja eri valinnoille. Kun jokaisella on kortti kädessä, keneltä tahansa voi kysyä: ”Millä perusteella valitsit näin?”.

Yritän usein saada tehtäviin mukaan myös sellaisia vaihtoehtoja, jotka paljastavat yleisiä, mutta virheellisiä käsityksiä. Tällaisessa työtavassa on hyvä, että enemmistö onkin välillä väärässä. Se osoittaa, ettei välttämättä kannata tehdä valintaa muita seurailemalla. Lisäksi on niin mukavaa nostaa esiin se yksittäinen eri mieltä oleva opiskelija, joka on oivaltanut asian toisin ja osaa tuoda aiheeseen sen kaivatun perustelun ja näkökulman. Ei ole ihan harvinaista, että tällainen näkökulma kuullaan opiskelijalta, joka ei tavanomaisessa tuntikeskustelussa nostaisi kättään pystyyn.

Liiku luokassa

Joskus sanon opiskelijoille, että luokan lattiaan on piirretty pitkä jana luokan ovesta ikkunaan. Ikkuna tarkoittaa ”samaa mieltä”  ja ovi tarkoittaa ”eri mieltä”.  Jana on samanlainen kuin kyselylomakkeen asteikko. Oma mielipide kerrotaan asettumalla sopivaan kohtaan janalla. Koko luokka nousee ylös ja harjoitus voi alkaa. Saatan esittää kysymyksiä tai pyytää ottamaan kantaa väitteisiin. Joskus näytän janan ääripäinä olevat vaihtoehdot taululla. Tällä tavalla olemme esimerkiksi arvioineet lapsuuden temperamenttipiirteitä kehityspsykologian kurssilla.

Samalla tavalla kuin korttien käyttämisessä, tässäkin osa työtavan toimivuudesta liittyy siihen välittömään tietoon, jota opiskelijat saavat toinen toisistaan ja osa siihen, että työtavan pohjalta on helppo viritellä keskustelua. Temperamenttitehtävässä pyydän usein ääripäähän asettunutta opiskelijaa kertomaan jonkin esimerkin siitä, miten kyseinen temperamenttipiirre ilmeni hänen kohdallaan.

clem-onojeghuo-360505-unsplash

Janan sijasta voidaan käyttää muitakin kuvioita. Luokan nurkkiin voidaan kuvitteellisesti sijoittaa neljä erilaista vaihtoehtoa, joista pitää valita. Opiskelijat osoittavat valintansa siirtymällä oikeaan kohteeseen. Näin syntyy helposti neljä samanmielisten ryhmää, joille voidaan seuraavassa vaiheessa antaa jokin yhteinen tehtävä.

Nykyisenä digiaikana samantapaisia asioita voi tehdä digitaalisilla työvälineillä. Molemmissa on puolensa. Oma tuntumani on, että konkreettiset laput tai luokassa käveleminen lisäävät paremmin yhdessä tekemisen tunnelmaa. Usein ne ovat nopeampia toteuttaa, kun laitteiden säätämiseen ei mene aikaa. Kukaan ei myöskään unohdu internetin uumeniin.

Yksi kommentti artikkeliin ”Väistämätön valinta

  1. Paluuviite: Samat opiskelijat aina äänessä – mitä voin tehdä? | Ajattelen siis opin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s