”Mitä arvosanaa tavoittelet?”

Jos opiskelija sanoo, että hän haluaa tästä aineesta ainakin yhdeksikön, mutta tuossa toisessa vitonenkin riittää, ymmärrämme molemmat mistä puhutaan. Arvosanojen kieli on koulussa helppo, yhteinen valinta. Ei minua yllätä se, että opiskelijat puhuvat oppimisestaan näin.

Minua yllättää se, miten ketterästi opettajat ovat valmiita puhumaan samaa kieltä.  

Opettaja on tullut tietoiseksi siitä, että opiskelijan on hyvä asettaa oppimiselleen tavoitteita. Ja siitä, ettei kaikkien ehkä ole mielekästä pyrkiä samoihin päämääriin. Opettaja pyytää opiskelijoita laatimaan valitsemaan tavoitteensa: Tähtäätkö kymppiin, kasiin, kuutoseen? Hän saattaa määritellä tehtävät tavoitteen mukaisiksi: jos haluat kiitettävän, teet nämä; jos vähempi riittää, teet myös vähemmän. (Näin minäkin olen tehnyt.)

Sujuvaa. Selkeää. Mutta nyt minua kouraisee mahasta.

Photo by Jon Tyson on Unsplash

Mistä lähtien on ollut ok, että opettaja määrittelee oppimisen tavoitteen arvosanoina? 

Jos arviointi on linjakasta, arvosana kyllä liittyy oppimisen laatuun ja oppimiselle asetettuihin ymmärtämistavoitteisiin. Mutta silti arvosana on vain suoritusarvio, joka ei ole sama asia kuin saavutettu oppiminen ja ymmärtäminen.

Kun opettaja sanoo, että päämäärät, joita tavoittelet tällä kurssilla, ovat arvosanoja, jotain menee pikkuisen vinoon. Jos lisäksi arvosanat ansaitaan tekemisen määrän, eikä saavutetun osaamisen perusteella (vaikka näillä usein onkin yhteys), osoittaa opettaja mielestäni liikaa suorittamisen suuntaan.

Syväsuuntautuneessa oppimisessa tavoitteena on asioiden ymmärtäminen ja taitojen kartuttaminen pysyväksi pääomaksi. Syväsuuntautunut oppiminen tuottaa parempia ja pitkäkestoisempia tuloksia, kuin pintasuuntautunut. Sen tueksi kyllä tarvitaan ripaus strategista opiskelua, jossa kurssin suorittamiseksi asetetut ulkoiset vaatimukset otetaan riittävästi huomioon. Puhtaasti strateginen opiskelu, jossa tehdään se ja vain se, mitä hyvään arvosanaan tarvitaan, ei kuitenkaan ole yhtä palkitsevaa kuin syväsuuntautunut oppiminen, vaikka se voikin tuottaa kohtuullisen hyviä tuloksia. Sisäisen motivaation säilymisen kannalta mahdollisuus opiskella syväsuuntautuneesti ja tähdätä ymmärtämiseen on ensiarvoisen tärkeää.

Väitän, että vaadimme lukiossa usein liikaa strategisuutta syväsuuntautumisen sijasta. Pitää osata priorisoida; ei kannatakaan yrittää oppia kaikkea; tee vain se, mikä on välttämätöntä, koska muuten et jaksa. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että opiskelijat keskittyvät oppimisen sijasta selviytymiseen ja käyttävät lähinnä pintasuuntautuneita opiskelustrategioita, joilla niupin naupin selviää asetetuista vaatimuksista.

Jos on tarpeen, helppoa ja käytännöllistä kysyä: ”mitä arvosanaa tavoittelet?”, kannattaisi opettajan purkaa arvosana-ajatteluun liittyvää suorituskeskeisyyttä ja avata arvosanoja ymmärtävän oppimisen näkökulmasta.

Entä, jos opettaja kysyisi jotain tällaista:

Mikä seuraavista tavoitteista kuvaa parhaiten sinun tavoitteitasi tällä kurssilla / tässä oppiaineessa.

• Haluan ymmärtää opittavan aiheen selkeinä, jäsentyneinä kokonaisuuksina, jota omaksumani yksityiskohtainen tieto täydentää. Muistan asioita tarkasti, pystyn perustelemaan ja arvioimaan esitettyjä väitteitä. Haluan osata soveltaa tietoa itsenäisesti uusissakin tilanteissa. (Yleensä tämän tasoinen osaaminen vastaa arvosanoja 9-10.)
• Haluan ymmärtää opittavan aiheen kokonaisuutena ja hallita olennaista asiaan liittyvää tietoa. Haluan opetella kurssin tavoitteeksi asetetut taidot hyvin.  (Yleensä tällainen osaaminen vastaa arvosanaa 8.)
• Haluan ymmärtää pääasiat ja/tai osata tärkeimmät  asiaan liittyvät taidot. (Yleensä tällainen osaaminen vastaa arvosanaa 6-7.)
• Haluan olla läsnä kurssilla ja  kerätä aiheesta jonkinlaisen mielikuvan. Minulle riittää, että opin joitakin asiaan liittyviä tietoja tai taitoja. (Yleensä tällainen osaaminen vastaa arvosanaa 5-6.)

Ehdotan tätä, jotta opettaja puhuisi syväsuuntautuneen oppimisen kieltä. Oppiminen on olennaista, ymmärtäminen on olennaista, saavutetut pysyvät taidot ovat olennaisia. Näistä minun pitää opettajana puhua ja näiden kautta motivoida opiskelijoita oppimaan.

Arvosana voi olla mielekäs tunnustus tärkeiden asioiden tavoittelemisesta. Ulkoiset palkkiot toimivat kuitenkin vain silloin sisäistä motivaatiota vahvistaen, kun ne selkeästi liitetään toimijalle tärkeisiin arvoihin. Arvosana, jota ei liitetä siihen, mikä on oppimisessa arvokkainta, on vain suoritus.

 

 

Advertisement